-
Ilmaston lämpeneminen kiihtyy ennätysvauhtia: Kriittinen raja voi ylittyä jo ennen vuotta 2030
Maapallon lämpeneminen on kiihtynyt viime vuosina huomattavasti nopeammin kuin aiempina vuosikymmeninä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan maapallon lämpötila on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 0,35 astetta vuosikymmenessä. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena oleva 1,5 asteen lämpenemisraja voidaan ylittää pitkällä aikavälillä jo ennen vuotta 2030.
Vuosina 1970–2015 vastaava lämpenemistahti oli hieman alle 0,2 astetta vuosikymmenessä. Tuoreessa Geophysical Research Letters -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittu muutos on tilastollisesti erittäin merkittävä.
Maapallon ilmastoon vaikuttavat monet luonnolliset vaihtelut, jotka voivat tilapäisesti nostaa tai laskea lämpötiloja. Esimerkiksi El Niño -ilmiö vapauttaa lämpöä trooppisesta Tyynestämerestä ilmakehään ja voi siten nostaa maapallon keskilämpötilaa. Tulivuorenpurkaukset puolestaan voivat viilentää ilmastoa, kun ilmakehään päätyvät hiukkaset heijastavat auringon säteilyä takaisin avaruuteen. Myös Auringon aktiivisuus vaikuttaa siihen, kuinka paljon energiaa maapallo vastaanottaa.
Tutkimuksessa lämpötilahavaintoja korjattiin matemaattisesti tunnettujen luonnollisten vaikutusten osalta. Näin tutkijat pystyivät tarkastelemaan pitkän aikavälin lämpenemiskehitystä ilman, että lyhytaikaiset vaihtelut peittävät alleen muutoksia.
Tutkimuksessa tarkasteltiin viittä laajasti käytettyä̈ maailmanlaajuista lämpötilatietokantaa: NASAn, NOAA:n, HadCRUTin, Berkeley Earthin sekä ERA5:n aineistoja. Tulokset olivat yhdenmukaisia riippumatta siitä, mitä aineistoa tai tilastollista menetelmää tutkijat käyttivät. Tutkijoiden mukaan korjattu aineisto osoittaa lämpenemisen kiihtyneen vuodesta 2015 lähtien yli 98 prosentin tilastollisella varmuudella.
Ilmastotavoite yhä kauempana
Tutkijoita kiinnosti erityisesti se, oliko havaittu lämpenemisen kiihtyminen seurausta poikkeuksellisen lämpimistä vuosista 2023 ja 2024. Molempina kyseisinä vuosina maapallon lämpötilat nousivat ennätyksellisen korkeiksi. Taustalla vaikuttivat osin luonnolliset tekijät kuten Auringon aktiivisuuden huippuvaihe eli niin sanottu aurinkomaksimi. Aurinko käy läpi noin 11 vuoden mittaisen aktiivisuussyklin, jonka huippuvaiheessa sen aktiivisuus lisääntyy.
Kun tutkijat huomioivat näiden tekijöiden vaikutukset, vuosien 2023 ja 2024 korjatut lämpötilat jäivät hieman alkuperäisiä havaintoja matalammiksi. Molemmat vuodet säilyivät kuitenkin mittaushistorian lämpimimpinä.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että lämpenemisen kiihtymisestä oli merkkejä jo vuosina 2013–2014. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, ettei kyse ole pelkästään kahden poikkeuksellisen lämpimän vuoden aiheuttamasta tilastollisesta harhasta.
Tutkijat käyttivät kahta erilaista tilastollista menetelmää selvittääkseen, miten lämpenemisen vauhti on muuttunut 1970-luvulta lähtien. Molemmat menetelmät tukivat johtopäätöstä ilmaston lämpenemisen merkittävästä kiihtymisestä.
Lämpenemisen kiihtyminen tekee kansainvälisistä ilmastotavoitteista entistä haastavampia. Vuonna 2015 solmitussa Pariisin ilmastosopimuksessa maat sitoutuivat siihen, että maapallon keskilämpötilan nousu pysyy selvästi alle kahdessa asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna. Samalla tavoitteeksi asetettiin lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen. Kyseinen raja tarkoittaa pitkän aikavälin keskimääräistä lämpenemistä, ei yksittäisen poikkeuksellisen lämpimän vuoden lämpötilaa.
Jos viimeisen vuosikymmenen lämpenemisvauhti jatkuu samanlaisena, 1,5 asteen raja voidaan tutkijoiden mukaan ylittää pysyvämmin jo ennen vuotta 2030.
Maapallon tulevan lämpenemisen vauhti on kiinni viime kädessä siitä, kuinka nopeasti fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt saadaan vähennettyä nollaan.
Kuva: Pixabay
Hei! Luitko jo tämän?
Tesla esittelee videolla Roadsterin käyttöliittymää
Tagit: ilmasto Pariisin ilmastosopimus tutkimus TakaisinKirjoittaja