-
Eurooppalainen suurkaupunki kieltää muut kuin täyssähköiset taksit vuonna 2030
Praha tarttuu ongelmaan, joka on seurausta taksien määrän nopeasta lisääntymisestä.
Tšekin pääkaupunki aikoo kiristää taksiliikenteen teknisiä ja päästöihin liittyviä vaatimuksia merkittävästi tulevina vuosina. Kaupungin mukaan uudistusten taustalla ovat taksikaluston ikääntyminen, taksien määrän nopea kasvu sekä heikentynyt ilmanlaatu.
Uusien suunnitelmien mukaan taksien toiminta sallitaan jatkossa vain tarkoin määritellyin ehdoin. Ensimmäinen muutos astuu voimaan 1. elokuuta 2027, jolloin taksiksi hyväksytään vain ajoneuvot, jotka täyttävät vähintään EURO 6d -päästöstandardin. Seuraava ja merkittävämpi kiristys tulee 1. tammikuuta 2030, minkä jälkeen Prahassa saavat liikennöidä takseina ainoastaan täysin sähkö- tai vetykäyttöiset ajoneuvot. Kaupunki korostaa etenevänsä asteittain, jotta yrityksille jää riittävästi aikaa kaluston uusimiseen.
Kaupunki perustelee uudistusta pitkään jatkuneella ongelmallisella kehityksellä taksialalla. Prahan taksien keski-ikä on noussut jo yli kymmeneen vuoteen. Taksien määrä on lisääntynyt poikkeuksellisen nopeasti, sillä vuonna 2017 rekisteröityjä takseja oli alle 3 000, mutta vuonna 2024 jo yli 16 000. Koska taksit ajavat kaupunkiliikenteessä huomattavasti enemmän kilometrejä kuin yksityisautot, niiden vaikutus ilmanlaatuun on kaupungin mukaan suhteettoman suuri.
Kaupungin mukaan tavoitteena ei ole rajoittaa taksiliiketoimintaa, vaan parantaa sen laatua osana julkista palvelua sekä vähentää asukkaiden terveyshaittoja. Hallinnon arvion mukaan taksien saatavuus säilyy hyvänä myös uusien vaatimusten myötä.
Mahdollisten lisäkustannusten arvioidaan olevan vain muutamia Tšekin kruunuja ajokilometriä kohden. Vilkkaasti kilpailluilla markkinoilla kustannusten ei uskota siirtyvän täysimääräisesti asiakkaiden maksettaviksi korkeampina hintoina.
Sähköistymisen tueksi kaupunki suunnittelee mittavaa latausinfrastruktuurin laajennusta. Tavoitteena on rakentaa vuoteen 2030 mennessä noin 4 000–4 500 tavanomaista latauspistettä sekä 150–200 pikalataus- ja ultranopeaa latausasemaa. Verkoston on tarkoitus palvella jopa 120 000 sähköajoneuvoa. Hanke rahoitetaan yhteistyössä kaupungin, yksityisten sijoittajien ja taksiyrittäjien kanssa.
Uudet tekniset vaatimukset ovat osa laajempaa kokonaisuutta, jolla Prahan taksialaa aiotaan säännellä aiempaa tiukemmin. Pakettiin kuuluvat myös kuljettajille asetettavat lisävaatimukset, digialustoja koskevat laajemmat raportointivelvoitteet sekä nykyisten sääntöjen tehokkaampi valvonta.
Kuvituskuva: Pixabay
Hei! Luitko jo tämän?
Tällainen on älypilleri, joka ilmoittaa tulleensa niellyksi
Tagit: ilmasto lainsäädäntö taksi sähköauto TakaisinKirjoittaja