• Instagram muuntuu Twitterin kilpailijaksi? Vuodettu materiaali paljastaa yksityiskohtia

    Instagramilta povataan uutta tekstipohjaista sovellusta, joka haastaisi Twitterin.

    Uusi, vielä hämärän peitossa oleva sovellus voisi tuoda uusia käyttäjiä tähän asti kuvapalveluna tunnetulle, Metan omistamalle Instagramille.

    Instagramin palvelun markkinointimateriaalia on vuotanut julkisuuteen. Materiaalin perusteella Instagram kaavailee tekstikeskusteluihin perustuvaa sovellusta, johon käyttäjä kirjautuisi Instagramin tunnuksilla. Käyttäjän nykyiset seuraajat samoin kuin profiilin tiedot siirtyisivät automaattisesti nykyiseltä Instagram-tililtä.

    Vielä vahvistamattoman sovelluksen ideana olisi tarjota mahdollisuus enintään 500 merkin pituisten postausten kirjoittamiseen. Niihin voisi liittää linkkejä, kuvia ja videoita.

    Graafisesti uusi sovellus käyttäisi parhaita puolia Twitteristä ja Intagramista. Samoin kuin Twitterissä, käyttäjä voisi rajoittaa sitä, ketkä voivat vastata ja tägätä käyttäjän postauksiin. Tilit, jotka käyttäjä on blokannut Instagramissa, säilyisivät blokattuina myös uudessa palvelussa, jonka virallista nimeä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

    Ehkä kiinnostavin ominaisuus uudessa palvelussa olisi se, että siitä tehtäisi yhteensopiva esimerkiksi Mastodon-sovelluksen kanssa. Mastodonia on pidetty yhtenä merkittävänä kilpailijana Twitterille.

    Vielä ei ole selvillä, aikooko Meta julkaista Twitterin kilpailijan laajasti vai tuleeko se tarjolle rajatulle markkina-alueelle. Viime aikoina Twitterin tulevaisuudesta on käyty vilkasta keskustelua. Osa käyttäjistä on lopettanut palvelun käytön vastalauseena Elon Muskin ajamille uudistuksille.

    Meta ei ole vahvistanut julkisuuteen kantautuneita tietoja Instagramin uudesta somepalvelusta.

    Lähde: The Verge

    Hei! Luitko jo tämän?

    Applen virtuaalilasien kohuttu julkaisu lähestyy: Tämä niistä tiedetään

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: