• Mullistava löytö avaruudesta: Tällaista planeettaa ei pitänyt olla olemassa

    Löydöllä voi olla valtava merkitys.

    Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt avaruudesta ison kaasuplaneetan. Löydön kerrotaan haastavan nykyisen käsityksen planeettojen synnystä.

    Kyseessä on jättiläisplaneetta TOI-6894b. Se kiertää pienimassaista tähteä (TOI-6894). Tutkijaryhmän löytö on julkaistu arvostusta nauttivassa Nature Astronomy -lehdessä.

    Uusi planeetta havaittiin laajamittaisessa tutkimuksessa, jonka tarkoituksena oli analysoida NASAn TESS-satelliitin keräämää dataa. Tutkimusta johti tohtori Edward Bryant Warwickin yliopistosta ja University College Londonin avaruustiedelaboratoriosta.

    – Emme uskoneet, että näin pienimassaiset tähdet voisivat synnyttää tämänkaltaisia planeettoja. Löytö voi mullistaa käsityksemme jättiläisplaneettojen muodostumisesta, Bruant kertoo yliopiston julkaisemassa verkkouutisessa.

    TOI-6894b on matalatiheyksinen kaasuplaneetta, jonka säde on hieman Saturnusta suurempi, mutta massa vain noin puolet siitä. Isäntätähti TOI-6894 on 60 prosenttia pienempi kuin seuraavaksi pienin tähti, jonka tiedetään isännöivän jättiläisplaneettaa. Juuri tämä tekee löydöstä mullistavan.

    – Useimmat galaksimme tähdet ovat juuri tämän kaltaisia pieniä tähtiä, joiden ei aiemmin uskottu voivan isännöidä kaasuplaneettoja. Tämä muuttaa merkittävästi arviotamme siitä, kuinka yleisiä jättiläisplaneetat galaksissamme ovat, tohtori Daniel Bayliss Warwickin yliopistosta toteaa uutisessa.

    TOI-6894b:n olemassaolo haastaa vallitsevan planeettojen muodostumismallin, joka tunnetaan ytimen kertymisteoriana. Tämän teorian mukaan planeetan kiinteä ydin muodostuu ensin ja alkaa sen jälkeen kerätä kaasua. Tämän seurauksena syntyy kaasuplaneetta. Teorian mukaan nyt löydetyn kokoluokan planeetan muodostuminen on lähes mahdotonta matalamassaisen tähden ympärillä. Tutkijat ovat olleet hämillään löydöstä. Mahdollisina vaihtoehtoina tutkijat esittävät joko hidasta ja tasaista kaasun kertymistä ilman äkillistä kaasukertymävaihetta tai planeetan muodostumista epävakaasta protoplanetaarisesta kiekosta.

    Useimmat tunnetut kaasuplaneetat ovat niin sanottuja ”kuumia jupitereita”, joiden lämpötila on 1000–2000 kelviniä. TOI-6894b:n lämpötila on vain 420 K eli noin 150 astetta celciusta. Tutkijoiden mukaan TOI-6894b:n ilmakehässä voi esiintyä metaania ja jopa ammoniakkia eli molekyylejä, joita ei ole aiemmin havaittu eksoplaneettojen ilmakehässä.James Webb -avaruusteleskooppi tarkkailee TOI-6894b:n ilmakehää seuraavan 12 kuukauden aikana. Havainnoista odotetaan lisävalaistusta sille, kykeneekö nykytiede selittämään jättiläisplaneetan syntymisen.

    Kuva: University of Warwick / Mark Garlick

    Lähde: UCL News

    Hei! Luitko jo tämän?

    Wayve ja Uber aloittavat L4-tason robottiautojen koeajot Lontoossa

    Tagit: avaruus  jättiläisplaneetta  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: