• MWC 2024 alkoi, tässä ensimmäisen päivän kohokohdat: Läpinäkyvä läppäri, Galaxy-sormus ja rannepuhelin

    Maailman suurin mobiilialan messutapahtuma Mobile World Congress on käynnistynyt Barcelonassa.

    Futuristi.fi seuraa MWC:n kohokohtia kuluvan viikon aikana. Suomalaisittain ensimmäisen päivän kohokohdaksi nousi (Nokia-puhelimistaan) tunnetun HMD Globalin odotettu ulostulo liittyen uusiin puhelimiin. Yhtiö katkaisi näin ollen pitkän hiljaiselon, ja samalla se selvensi liiketoimintakonseptinsa muutoksia. Jatkossa HMD keskittyy oman tuotevalikoimansa lisäksi erilaisiin brändiyhteistöihin ja lisensointikumppanuuksiin. Barcelonassa kerrottiin Barbie Flip Phonesta, joka syntyy yhteistyössä Barbien oikeudet omistavan Mattelin kanssa. Itse puhelinta ei tilaisuudessa vielä näkynyt, sillä se lanseerastaan vasta heinäkuussa. Tässä vaiheessa tiedetään, että kyseessä on pinkki simpukkapuhelin. Paikalla ollut media sai tilaisuudesta mukaansa, mitäs muutakaan kuin Barbi-nuken.

    Läpinäkyvä läppäri

    Lenovo houkuttelee mediaa messuosastolleen kiinnostavalla konseptilla, joka on vielä nimenomaan konsepti. Valmistajalla ei ole aikomusta tuoda sitä markkinoille kaupallisena tuotteena. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jokin laitteen innovatiivisista ominaisuuksista olisi tarjolla jossakin tulevassa tuotteessa.

    Viime vuonna yhtiö vilautteli Barcelonassa taittuvaa kannettavaa tietokonetta ja nyt on vuorossa läpinäkyvällä näytöllä varustettu läppäri. ThinkBook Transparent Display Laptop -kannettavassa on 17.3-tuumainen näyttö, josta voi kirjaimellisesti katsoa läpi. Reunukseton näyttö on toteutettu MicroLED-teknologialla ja valmistajan mukaan sen läpinäkyvyysaste on 55 prosenttia silloin, kun pikselit säädetään mustiksi ja kytketään pois päältä. Kun pikseleihin palautetaan valoa, näyttö muuttuu hiljalleen normaaliksi ja lopulta yltää 1000 nitin maksimikirkkauteen. Vielä on epäselvää, mitä todellista hyötyä käyttäjälle on läpinäkyvästä näytöstä. Siitähän näkyy useimmiten vain työpöytä. Lenovon suunnitelmissa on yhdistää laitteeseen tekoälyä siten, että teknologia tunnistaisi näytön takana olevia esineitä ja objekteja. Toisaalta läpinäkyvästä näytöstä voisi olla hyötyä myös taiteilijoille, jotka haluavat nähdä hahmottelemansa kohteen näytön läpi.

    Samsung on esitellyt hieman vastaavaa läpinäkyvää näyttöteknologiaa jo lähes 15 vuotta sitten, joten mitenkään uusi idea Lenovon konsepti ei ole.

    Erikoista Lenovon MWC:ssä esiteltävässä konseptissa on myös näppäimistö, joka on täysin sileä. Syynä on tavoite käyttää näppäimistöä myös piirtoalustana. Näppäimistö heijastetaan pinnalle ja se häviää näkyvistä, kun alustaa kosketetaan stylus-kynällä.

    Samsungin älysormus hypisteltävänä

    MWC-kävijät pääsevät tutustumaan tarkemmin aikaisemmin tänä vuonna tiisattuun Galaxy-sormukseen. Kyseessä on Samsungin kilpailija muun muassa Ouralle.

    Sormuksen varsinaista julkaisua saadaan vielä odottaa, mutta viralliset kuvat on nyt julkaistu. Tietoja on tarjolla vielä vähän, mutta valmistajan mukaan sormuksen etuna on pitkä akun kesto. Unen seurantaan on panostettu sensoreilla, jotka seuraavat elimistön energiatasoja, nukkujan liikehdintää sängyssä ja luonnollisesti sykettä. Markkinoilla huhutaan, että sormus osaisi tarkkailla naisen kuukautiskiertoa.

    Tässä älypuhelimessa on hurjan kokoinen akku!

    Älypuhelimesi akku ei ole mitään verrattuna tähän. Ranskalainen mobiilituotteiden jakelija on mahduttanut Avenir Telecom esittelee MWC:ssä älypuhelinta, johon se on mahduttanut peräti 28 000 milliampeeritunnin kokoisen virtalähteen. Avenir Telecom myy Hard Case P28K-tuotetta Energizer-brändillä. Yhtiön mukaan valtaisan akun ansiosta laitetta voi käyttää kokonaisen viikon yhdellä latauksella. Valmiusaikaa riittää 94 päiväksi. Laitteella on IP69-luokitus, minkä ansiosta se kestää tavallista rajumpaa käsittelyä.

    Kääntöpuolena on laitteen paino, 570 grammaa. Paksuutta on kolme kertaa iPhone 15:n edestä. Teknogisesti kyseessä ei ole aivan huippua edustava laite, sillä esimerkiksi 5G-tukea ei ole ja näytössä on tyydytty halvempaan teknologiaan.

    Taittuva näyttö ranteen ympärille

    Motorola esittelee Barcelonassa jo toistamiseen konseptiaan taittuvanäyttöisestä mobiililaitteesta, jonka voi ”kääriä” ranteen ympärille. Taittuvan rakenteen ansiosta puhelin voidaan asettaa myös pystyasentoon tai kahden tukipisteen varaan, jolloin käytössä on kaksisuuntainen näyttö. Kyseessä on konsepti, joka ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa myyntiin. Laitteessa on 6,9-tuumainen näyttö.

    Hei! Luitko jo tämän?

    Uusi video: Kokeilussa Samsung Galaxy S24:n tekoäly

     

    Tagit: MWC 2024  Galaxy Ring  HMD Global  Lenovo  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: