• Puhdistusaineen raikas tuoksu voi täyttää kodin vaarallisilla nanohiukkasilla

    Kodin siivoaminen tuoksuvilla puhdistusaineilla voi synnyttää muutamassa minuutissa näkymätöntä ilmansaastetta.

    Tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että tuoksuvien puhdistusaineiden reaktiot sisäilmassa muodostavat nanohiukkasia, jotka voivat kulkeutua syvälle keuhkoihin. Purduen yliopistossa Yhdysvalloissa tehty tutkimus paljastaa, että sekä tavanomaisten että kasvipohjaisten puhdistusaineiden vapauttamat tuoksuaineet reagoivat nopeasti sisäilman hapettimien kanssa. Tämä reaktio synnyttää valtavia määriä erittäin pieniä hiukkasia, joita asukkaat tulevat huomaamattaan hengittäneeksi.

    – Puhtaan ilman ei pitäisi tuoksua voimakkaalta sitruunalta, sen ei oikeastaan pitäisi tuoksua miltään, tutkimusta johtanut apulaisprofessori Brandon Boor Purduen yliopistosta kertoo tutkimusraportissa.

    Ulkoilmassa kasvien vapauttamat yhdisteet, kuten mäntyjen terpeenit, reagoivat otsonin kanssa hitaasti ja muodostavat hiukkasia, jotka voivat ajan myötä auttaa pilvien muodostumisessa. Sisätiloissa tilanne on kuitenkin toinen. Puhdistusaineet sisältävät usein suuria pitoisuuksia terpeenejä, kuten pinreeniä, limoneenia (sitrus), tymolia (timjami) ja linaloolia (laventeli). Siivouksen aikana näiden yhdisteiden pitoisuudet sisäilmassa voivat nousta kymmen- tai jopa satakertaiseksi verrattuna siihen, mitä mitataan tavallisessa metsässä.

    Malliympäristössä tehdyissä kokeissa selvisi, että rutiininomainen lattioiden pesu tai tasojen pyyhkiminen tuoksuvilla aineilla synnyttää nopeasti miljardeja tai biljoonia hiukkasia.

    Suurin osa syntyneistä hiukkasista oli kooltaan vain 1–30 nanometriä. Koska ne ovat niin pieniä, tavanomaiset kotikäyttöön tarkoitetut ilmanlaatumittarit eivät kykene havaitsemaan niitä. Asukkaat saattavat siten luulla ilman olevan raikasta, vaikka hiukkaspitoisuudet ylittävät väliaikaisesti jopa vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella mitatut tasot.

    Reaktio syntyy nopeasti

    Hiukkasten pieni koko tekee niistä terveydelle haitallisia. Ultrapienet hiukkaset pääsevät kulkeutumaan syvälle hengitysteihin ja keuhkorakkuloihin asti, missä ne voivat aiheuttaa ärsytystä ja tulehdusreaktioita. Osa hiukkasista saattaa myös päästä keuhkoista suoraan verenkiertoon.

    Hiukkasten muodostuminen on lisäksi nopeaa, sillä reaktio syntyy vain muutamassa minuutissa puhdistusaineen levittämisestä. Otsonia tuottavien laitteiden, kuten ilmanpuhdistinten samanaikainen käyttö tuoksuvien puhdistusaineiden kanssa kiihdytti nanohiukkasten muodostumista entisestään.

    Tutkijat muistuttavat, että tutkimuksen tarkoituksena ei ole kehottaa lopettamaan siivoamista, sillä se on edelleen välttämätöntä virusten ja bakteerien poistamiseksi pinnoilta. Altistumista sekundäärisille epäpuhtauksille voi kuitenkin vähentää valitsemalla

    hajusteettomia aineita ja huolehtimalla tuuletuksesta.

    Lähde

    Kuva: Pixabay

    Hei! Luitko jo tämän?

    Akkujätti esitteli pikalatauksen, joka korjaa akkua: Pidentää käyttöikää jopa 20 prosenttia

    Tagit: tutkimus  sisäilma  puhdistusaineet  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: