• Suomalaisyhtiö kehitti äänettömän ja päästöttömän generaattorin

    Akkuteknologia-alan kasvuyhtiö Rebelvolt Oy on kehittänyt päästöttömän vaihtoehdon fossiilisia polttoaineita käyttäville aggregaateille ja generaattoreille.

    Rebelvoltin perustaja on suomalaisen akkuteknologian pitkäaikainen kehittäjä Pekka Karppanen. Hänen mukaansa akkuteknologia on täydellinen ratkaisu tilapäisen, suuren energiantarpeen täyttämiseksi työmailla, liikekiinteistöissä sekä erityisesti tapahtumissa.

    - Ongelma on yleensä se, että energiaa on kyllä tarjolla, mutta liian vähän. Paikallinen sähköliittymä ei yksinkertaisesti riitä esimerkiksi esiintymislavan tekniikkaan, ja tarvittavat hetkelliset maksimitehot saattavat olla hyvinkin suuria. E-Generaattori pystyy tuottamaan teollisen mittakaavan tehoja, ja sitä voidaan haluttaessa täydennysladata koko ajan – myös laitteen ollessa käytössä, Karppanen kertoo yhtiön tiedotteessa.

    Rebelvolt Oy on vuonna 2023 perustettu yhtiö, jonka pääliiketoimintana ovat kiinteät akkujärjestelmät kotitalouksiin ja liikekiinteistöihin sekä siirrettävät e-Generaattorit. Toimintansa pohjaksi yhtiö osti vuodenvaihteessa 10 vuoden historian omaavan Nordic Energiatekniikka Oy:n liiketoiminnan.

    Päästöttömyyden rinnalla e-Generaattori tuo muitakin merkittäviä etuja verrattuna perinteisiin vaihtoehtoihin.

    - E-Generaattori on paitsi päästötön, myös täysin hajuton ja äänetön. Se voidaan sijoittaa aivan energiaa tarvitsevan laitteen viereen, jolloin johtovetojen määrä vähenee. Toisin kuin perinteiset vaihtoehdot, e-Generaattori ei kuluta valmiustilassa lainkaan energiaa. Meillä onkin syytä olettaa, että tilapäisen, suuren energiantarpeen täyttäjinä e-Generaattorit tulevat syrjäyttämään fossiilisia polttoaineita käyttävät laitteet nopeasti, toteaa Karppanen.

    Rebelvoltin e-Generaattori toimii myös arktisissa olosuhteissa ja pitää laitteen lämpötilan tasaisena. Tapahtumateollisuuden ja työmaiden lisäksi e-Generaattoreita voidaan käyttää silloin, kun riittävää sähköenergiaa ei ole saatavilla kiinteistön omasta sähköliittymästä.

    Hei! Luitko jo tämän?

     

    Skoda integroi autoihinsa ChatGPT:n

    Tagit: generaattori  rebelvolt  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: