• Tutkimus: Täysrasvaiset maitotuotteet eivät välttämättä olekaan terveysriski

    Kanadalaistutkimuksen tulokset viittaavat siihen, ettei täysrasvaisten maitotuotteiden käyttö välttämättä heikennä kolesteroliarvoja tai lisää painoa. Tutkimuksessa havaittiin jopa verenpaineen laskua.

    Vähärasvainen maito, jogurtti ja juusto on nostettu ravitsemussuosituksiin, kosk niiden sisältämän tyydyttyneen rasvan on havaittu nostavan veren LDL-kolesterolipitoisuutta. Korkea LDL-kolesteroli puolestaan lisää valtimoiden ahtautumisen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä. Mutta onko rasvaisten maitotuotteiden käyttö sittenkään niin haitallista kuin on luultu?

    Toronton yliopiston tutkijat havaitsivat, että kolme annosta täysrasvaisia maitotuotteita päivässä ei aiheuttanut haitallisia muutoksia osallistujien painossa, kehon koostumuksessa, energia-aineenvaihdunnassa tai veren kolesteroliarvoissa. Lisäksi runsaasti maitotuotteita käyttäneiden verenpaine parani.

    The Journal of Nutrition -tiedelehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 74 ylipainoista tai lihavaa aikuista.

    Tutkimus kesti 12 viikkoa. Osallistujat jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään, joiden ruokavaliot poikkesivat toisistaan. Ensimmäinen ryhmä noudatti vähäkalorista ruokavaliota, joka sisälsi vain vähän maitotuotteita. Toisessa ryhmässä osallistujat söivät päivittäin kolme annosta maitotuotteita, mutta heidän energiansaantinsa pyrittiin pitämään kulutusta vastaavana. Kolmas ryhmä söi niin ikään kolme annosta maitotuotteita päivässä, mutta muuten ruokavaliota ei rajoitettu samalla tavalla.

    Tutkijat toimittivat osallistujille täysrasvaiset maitotuotteet ja antoivat kaikille ryhmille Kanadan ravitsemussuosituksiin perustuvaa ohjausta.

    Tutkimusjakson päätyttyä osallistujien painoa, kehon koostumusta ja aineenvaihdunnan terveyteen liittyviä mittareita verrattiin lähtötilanteeseen.

    Tämä voi selittää tuloksen

    Tutkijat havaitsivat, että runsaammin maitotuotteita käyttäneiden verenpaineessa havaittiin myönteistä kehitystä. He saivat ruokavaliostaan myös enemmän kalsiumia, proteiinia ja D-vitamiinia.

    Kalsium ja D-vitamiini tukevat luuston terveyttä, kun taas proteiinia tarvitaan muun muassa lihasten ylläpitämiseen ja kudosten rakentamiseen. Tutkimusta johtaneen Andersonin mukaan runsaasti maitotuotteita käyttäneillä ei havaittu myöskään haitallisia veren rasva-arvoja tai merkkejä insuliiniresistenssistä.

    Insuliiniresistenssissä elimistön solut reagoivat heikommin insuliiniin, mikä vaikeuttaa verensokerin säätelyä. Se on yksi tyypin 2 diabeteksen riskitekijöistä.

    Tutkimustulos voi selittyä niin sanotulla ruokamatriisihypoteesillä. Sen mukaan ruoan rakenne ja eri ravintoaineiden väliset vuorovaikutukset vaikuttavat siihen, miten elimistö käsittelee ravintoa. Maitoa, juustoa ja jogurttia ei välttämättä kannata tarkastella pelkästään niiden sisältämän rasvan, proteiinin, vitamiinien ja kivennäisaineiden summana. Maidossa on esimerkiksi kahta keskeistä proteiinia, kaseiinia ja heraproteiinia, jotka osallistuvat ravintoaineiden imeytymiseen ja aineenvaihduntaan.

    Rahoittaja täytyy huomioida

    Andersonin mukaan maitotuotteiden rakenne voi vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti niiden sisältämät ravintoaineet vapautuvat ruoansulatuksessa. Tämän vuoksi kokonaisen maitotuotteen nauttiminen voi saada elimistössä aikaan erilaisen vasteen kuin vastaavan määrän tyydyttynyttä rasvaa sisältävän yksittäisen ravintoaineen nauttiminen.

    Tutkimustuloksilla voi olla merkitystä myös ikääntyvien ihmisten ravitsemuksen kannalta. Iän karttuessa energiantarve usein pienenee, mutta elimistö tarvitsee edelleen riittävästi proteiinia, kalsiumia ja muita ravintoaineita. Niitä tarvitaan muun muassa lihasmassan, luuston ja toimintakyvyn ylläpitämiseen.

    Kanadalaistutkimusta arvioidessa on syytä ottaa huomioon tutkittavien verrattain pieni määrä (alle 80 henkilöä) sekä se, että tutkimus sai rahoitusta Dairy Research Cluster 3 -ohjelmalta osana Kanadan maatalouden AgriScience-ohjelmaa sekä Mitacs Accelerate -ohjelmalta.

    Lähde

    Kuva: Pixabay

    Hei! Luitko jo tämän?

    Jättitesti paljastaa: Näin pitkälle sähköautolla pääsee sen jälkeen, kun akku ajetaan täysin tyhjäksi

    Tagit: tutkimus  maitotuotteet  terveys  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: