• Jaguarin mystisessä superautossa on erikoinen piirre, jolla autosta saatiin urheilullisen matala

    Brittivalmistajan huippuluokan sähkösedanissa hyödynnetään poikkeuksellista akkuteknologiaa, jolla tavoitellaan urheilullisuutta.

    Jaguarin uusi sähköinen lippulaivamalli perustuu Type 00 -konseptiin, jota on pidetty vielä varsin visusti vakan alla. Autosta on kuitenkin alkanut tippua julkisuuteen yksittäisiä tietoja. Autocar-lehti on päässyt ajamaan yhtä 150:stä Type 00:n kehitysprototyypistä.

    Teknisesti yksi kiinnostavimmista ratkaisuista liittyy akustoon. Tulevalla neliovisella sedanilla on pituutta yli 5,2 metriä, mutta silti Jaguar on halunnut pitää auton mahdollisimman matalana, alle 1,4-metrisenä. Sähköautoissa tämä on vaikeaa, sillä perinteisesti suuri akkupaketti sijoitetaan lattiaan, mikä nostaa istuinkorkeutta ja tekee korin mittasuhteista raskaat.

    Uuden sähkö-Jaguarin akustossa on noin 120 kilowattitunnin kokonaiskapasiteetti, jonka arvioidaan riittävän noin 640 kilometrin toimintamatkaan (EPA-mittauksen mukaan). Erikoista on se, että akku on jaettu viiteen erilliseen osaan: yksi 19 kilowattitunnin yksikkö on sijoitettu matkustamon etuosaan ja neljä 25 kilowattitunnin yksikköä taaemmas. Ratkaisun ansiosta jalkatilat voidaan sijoittaa akkujen väleihin. Näin kuljettajan istuinkorkeus vastaa lähes Jaguar F-Type -urheiluauton matalaa ajoasentoa.

    Auton latausnopeudesta ei ole kerrottu tarkkoja lukuja. Uusi JEA-arkkitehtuuri tukee todennäköisesti 800 voltin järjestelmää, mikä mahdollistaa nopeammat lataustauot. Vakiovarusteena tarjottaneen kolmea sähkömoottoria, kahta takana ja yhtä edessä, ja yhteisteho ylittää 1 000 hevosvoimaa.

    Autossa ei ole etutavaratilaa eikä takalasia, ja vakiovarusteisiin kuuluvat massiiviset 23-tuumaiset vanteet.

    Hei! Luitko jo tämän?

    Sähköautojen uutuusakun kehittäjä vakuuttaa: Pikalataus ei enää vaikuta

    Tagit: sähköauto  Jaguar Type 00  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: