-
Koeajossa Jaguar I-Pace: Edelleen mallikas täyssähköauto
"Vanhassa" voi joskus olla vara parempi. Jaguar I-Pace on tästä hyvä esimerkki.
Koeajoauto: Jaguar I-Pace R-Dynamic SE
Koeajoauton hinta: 98 400 euroa
Jaguar on parhaillaan käymässä läpi merkittävää muutosta, jonka seurauksena koko mallisto sähköistyy lähivuosien aikana. Ensimmäisistä täyssähköisistä uutuuksista kuullaan maahantuojan mukaan loppuvuoden aikana. Jaguar on lopettanut lähes kaikkien automalliensa valmistuksen, poikkeuksena täyssähköinen I-Pace ja pienempi crossover E-Pace.
Jaguar I-Pace on linjakas ilmestys.
Jaguarilla on kuitenkin edelleen myynnissä täyssähköauto, joka sai julkaisunsa aikaan paljon huomiota ja kehuja. Malli huomioitiin vuoden autona Euroopassa ja koko maailmassa. Kyseessä oli maailman ensimmäinen premium-merkin lanseeraama sähköauto. Koeajomme perusteella Jaguar I-Pace on edelleen varteenotettava vaihtoehto.
Silmiin ei satu myöskään takaa katsottaessa.
Ei ole itsestäänselvyys, että vuonna 2018 ensi-iltansa saanut auto näyttää edelleen tuoreelta ja linjakkaalta. Jaguar I-Pace on tällainen auto. Sitä katsellessa tulee jopa ajatelleeksi, miksi niin moni uusi sähköautomalli näyttää toistensa kopiolta, mutta tämä omassa lajissaan pioneeriksi noussut automalli on edelleen haluttavan näköinen. I-Pace onkin esimerkki siitä, että parhaimmillaan muotoilulla saadaan aikaan vau-efekti vielä varsin pitkään, eikä uutuuden viehätys karise.
Jaguarin ostajalla on todennäköisesti odotus premium-tason laatuvaikutelmasta, eikä I-Pace petä. Auton sisätiloista ja hallintalaitteista huokuu viimeistely. Koeajoautomme valkoinen nahkasisusta, kaksivärinen ohjauspyörä ja iso keskikonsoli tukevat vaikutelmaa. Penkeissä ei tule ajatelleeksi, että selän lepuutus olisi paikallaan.
Ohjaamossa on ylellisyyden tuntua.
Jos kaipaat isoa, koko ohjaamoa hallitsevaa kosketusnäyttöä, I-Pace ei ole oikea valinta. Enemmänkin tämä auto kosiskelee niitä, jotka haluavat sähköauton näyttävän polttomoottoriautolta – myös sisältä. Tällainen auto I-Pace on, ja se on mielestämme ainoastaan hyvä asia. Kaikkea ei tarvitse muuttaa vain siksi, että polttomoottori vaihtuu sähköiseen voimalinjaan.
Tätä kirjoitettaessa on hyvä huomioida, että emme vielä tiedä, mitä Jaguarilla on ”hihassaan” tulevien automallien suhteen. Luvassa on todennäköisesti jotain sellaista, joka siirtää välittömästi I-Pacen historiaan. Sen ei tarvitse kuitenkaan tarkoittaa sitä, etteikö I-Pace voisi olla tällä hetkellä erittäin kiinnostava vaihtoehto käytettynä täyssäähköautona. Nettiautossa sen hinnat alkavat runsaasta 20 000 eurosta ja päätyvät vajaaseen 80 000 euroon.
Takana istuvalle on jalkatilaa, mutta ei sentään ylellisesti.
Uutena I-Pace on edelleen verrattain kallis hankinta: Hinnat alkavat 98 400 eurosta. Kummatkin myynnissä olevat mallit ovat nelivetoja ja tarjoavat 90 kilowatin akuston. Tehoa on 400 hevosvoimaa, jolla auto kiihtyy nollasta sataan 6,4 sekunnissa.
Tällä hinnalla voisi odottaa saavansa panoraamakaton, jollainen löytyy jo puolet edullisemmista täyssähköautoista. Jaguarin kohdalla siitä täytyy maksaa lisähintaa.
Onnistunutta suunnittelua ohjaamossa
Palataanpa I-Pacen kuljettajan työympäristöön. Tällä autolla todellakin ajaa mielellään sekä kaupunkiympäristössä että maantiellä. Koeajoautomme ilmajousitus tekee ajettavuudesta erittäin mukavaa. Ilmajousituksella ajettuaan ei välttämättä tee enää mieli siirtyä perinteiseen jousitukseen, sen verran hienostunutta menoa se tarjoaa.
Ilmastoinnin säädön painikkeen sisällä on oma pieni näyttö.
I-Pacen ohjaamossa on pieniä, mutta arvostettavia ominaisuuksia, jotka kertovat osaltaan siitä, että valmistaja on miettinyt ajomukavuutta. Ilmastoinnin isot säätimet on varustettu omalla näytöllä, joka kertoo havainnollisesti lämpötilan. Ison pyöreän säätimen painallus vaihtaa lämpötilan säädön tuuletuksen säädöksi. Innovatiivinen ominaisuus! Painikkeiden välissä on pieni kosketusnäyttö, josta voi säätää lisää ilmastoinnin ominaisuuksia, kuten käynnistää esi-ilmastoinnin tai älykkään ilmastoinnin, jossa ilmastointi kohdistetaan paikoille, joilla istutaan.
Fyysisistä painikkeista voi säätää muun muassa alustan korkeutta. Näppärää mökkitiellä!
Pidimme myös siitä, että menosuunta valitaan painikkeista, ei esimerkiksi liukukytkimestä, jossa D-tila aktivoidaan useimmiten vetämällä kytkintä taakse, ei eteen, kuten loogisesti voisi ajatella. I-Pacessa painikkeet ovat juuri oikeassa paikassa ja selkeästi merkitty. Toisella puolella keskikonsolia on samanlainen painikerivi, josta voi muun muassa laskea ja nostaa autoa ilmajousituksen ansiosta ja vaihtaa ajomoodia.
Tältä alusta näyttää korkeimmassa asetuksessa.
Pienen kosketusnäytön yläpuolella on hieman isompi kosketusnäyttö, josta voi hallita auton muita ominaisuuksia ja seurata navigointinäyttöä. Koeajon aikana pidimme navigointinäkymää pääasiassa ratin takana olevalla näytöllä, jonka näkymää voi vaihtaa mieleisekseen useista vaihtoehtoista. Yksi vaihtoehdoista on perinteinen mittaristonäkymä, jossa muun muassa nopeus ilmaistaan polttomoottoriautoilijalle tutulla tavalla ympyrämittaristolla.
Ratin painikkeiden suunnittelu on niin ikään onnistunut. Siitä esimerkkinä vakionopeudensäätimen kytkeminen päälle yhdellä painalluksella (tai itse asiassa ylös-alaspäin liikkuvan kytkimen työnnöllä). Kiitettävän helppoa.
Mukava ominaisuus on myös aktiivisten turva- ja kuljettajaa tarkkailevien ominaisuuksien hallinta kolmiportaisella asteikolla (suuri, alhainen tai mukautettu). Alhaisella tasolla monia mahdollisesti ärsyttävät äänimerkit esimerkiksi nopeusvaroituksista ovat hiljaa. Asetusta voi kätevästi muuttaa ratin säätimestä.
Mutta se toimintamatka
I-Pacen jo hieman pidemmän malli-iän huomaa ensimmäisenä siitä, että auton kulutus on melkoinen, eikä ilmoitettuun 490 kilometrin WLTP-lukemaan pääse millään ilveellä. Kesäisissä olosuhteissa ajomatka jää helposti vain noin 300 kilometriin, ellei sitten aja pelkästään matalilla nopeusalueilla ja äärimmäisen pinnallisella ”kaasulla”. Niin tai näin, I-Pacen kuljettaja huomaa pian käyvänsä tämän tästä latauspisteellä. Jos käyttö painottuu kotilataukseen yön aikana, tämä ei tietenkään ole merkittävä ongelma. Koeajomme aikana keskikulutus nousi tämän tästä yli 25 kilowattituntiin, mikä ei ole parasta mahdollista luokkaa tämän kokoluokan täyssähköautoissa. Sähkövirtaa auto ottaa sisuksiinsa enimmillään 100 kilowatin teholla. Parhaassa tapauksessa lisää toimintamatkaa saadaan 127 kilometrin edestä noin 15 minuutissa.
Tähän näkymään I-Pacen kuljettajan täytyy tottua.
Pidimme siitä, että latauspistoke löytyy auton etu- eikä takaosasta, kuten yleensä. Tällöin autoa ei tarvitse peruuttaa latauspisteelle (tai autotalliin), jos ja kun latausliitäntä on usein kätevämmin liitettävissä auton etuosaan.
Latausportti on kätevästi edessä.
Hei! Luitko jo tämän?
Tesla päivitti Model S- ja Model X -mallit: Faneille karvas pettymys
Tagit: Jaguar I-Pace sähköauto TakaisinKirjoittaja