• Onko tämä ensimmäinen sähköauto, jossa on odotettu seuraavan sukupolven akku?

    Kiinalaisvalmistajan sähköauto saattaa ehtiä ensin länsimaisia kilpailijoitaan.

    Insideevs.com -verkkosivusto kertoo kiinalaisesta IM Motors -tehtaan Zhiji L6 -sähköautosta, joka saattaa olla ensimmäinen lajissaan, jossa on seuraavan sukupolven kiinteän olomuodon akkuteknologia.

    Kerroimme kiinteän olomuodon akuista aikaisemmin tässä artikkelissa.

    Nyt näyttää siltä, että Kiinan viranomaiset ovat antaneet sähköautovalmistajille mahdollisuuden kehittää uuden sukupolven akkuja nopeammin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa on mahdollista.

    Niin sanotut solid-state -akut ovat arvioiden mukaan lähellä kaupallistamista Kiinassa, mutta tietoihin on syytä suhtautua varauksella ennen kun autoja näkyy myynnissä.

    IM Motors on muun muassa SAIC Groupin ja Alibaban omistuksessa oleva valmistaja. SAIC Group puolestaan on kansallisessa omistuksessa oleva yhtiö.

    IM Motors on julkaissut kiinalaisella Weibo-alustalla tiedon, jonka mukaan sen Zhiji L6 -automalli on maailman ensimmäinen massavalmistuksessa oleva sähköauto, jossa hyödynnetään kiinteän olomuodon akkuja. Tarkemmin autoon voi tutustua tämän hetken tietojen perusteella Pekingin automessuilla huhtikuussa. Kiinalaisvalmistajan mukaan autossa on 130 kilowatin akusto, jonka rangeksi kerrotaan peräti 1 000 kilometriä. Kyseessä on kiinalainen mittaustapa, joka on selvästi optimistisempi verrattuna eurooppalaiseen ja amerikkalaiseen mittaustapaan. CarNewsChina-sivusto on jo ehtinyt toppuutella tietoja kertomalla, että Zhiji L6:ssa olisi korkeintaan 100 kilowatin akusto.

    Zhiji L6:n akuston kerrotaan tukevan 900 voltin arkkitehtuuria, mikä tarkoittaisi supernopeaa latausta kyseiseen kapasiteettiin yltävällä latauslaitteella.

    Kiinassa sähköautomarkkina käy muutenkin kuumana, sillä maassa myytiin viime tammikuussa enemmän sähköautoja kuin seuraavaksi listalla olevissa 19 maassa yhteensä.

    Kiinteän olomuodon akut lupaavat muun muassa parempaa turvallisuutta ja nopeampia latausaikoja verrattuna nykyisiin akkuihin.

    Lähde: Insideevs.com

    Hei! Luitko jo tämän?

    Hätkähdyttävä tulos: Android-puhelimella voi avata miljoonia hotellihuoneiden lukkoja

    Tagit: IM Motors  sähköauto  solid state  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: