• Tämä ”pieni” innovaatio voi pidentää sähköauton kantamaa

    Uudenlaisen helmaratkaisun on todettu säästävän akkua.

    Ruotsalainen Ny Teknik -julkaisu kertoo innovaatiosta, jonka on todettu auttavan pidentämään sähköauton toimintamatkaa. Hyundain tekemässä testissä kantamaa saatiin lisättyä kuudella kilometrillä, varsin pienellä muutoksella.

    Korealainen autovalmistaja testasi uudenlaista helmaratkaisua Genesis GV60-sähköautossaan. Kyse on kalliimman hintasegmentin sähköautomallista.

    Helmaratkaisussa on kaksi alas laskettavaa osaa, jotka osaltaan vähentävät auton ilmanvastuskerrointa. Ruotsalaismedian mukaan kyseiset osat lasketaan etupyörien eteen, kun auton nopeus ylittää 80 kilometriä tunnissa. Hyundai kertoo median mukaan, että innovaatio vähentää auton ilmanvastusta vähintään 200 kilometrin nopeuteen asti 2,8 prosentilla. Tällä olisi mahdollisuus saavuttaa kuuden kilometrin lisäkantama. Tällä voi olla merkitystä silloin, kun auton virta on vähissä ja kuljettajan on selviydyttävä latauspisteelle.

    Hyundai Motor Group kertoo hakeneensa tekniikalle patenttia.

    Genesis Gv60 on Hyundai-konsernin vastaus premium-sähköautojen markkinoille. Kyseessä on täyssähköinen crossover, jossa haetaan coupémaista linjakkuutta. Mallin myynti alkaa Yhdysvalloissa kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja myöhemmin Euroopassa.

    Hei! Luitko jo tämän?

    Porsche ja älypuhelin löivät hynttyyt yhteen: Tässä lopputulos

    Tagit: sähköauto  Hyundai  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: