• BMW:n täyssähköisen i3-sedanin sarjatuotanto käynnistyi: Pian myyntiin Suomessa

    Täyssähköisen BMW i3-malliston sarjatuotanto on alkanut saksalaisvalmistajan päätehtaalla Münchenissä. Ensimmäiset asiakkaat saavat autonsa tulevana syksynä.

    BMW:n kolmossarjan malleilla on pitkä historia Euroopassa: mallisto on ollut valmistajan kivijalka kymmeniä vuosia. Etuliitteen ”i” mallisarja sai ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun markkinoille lanseerattiin pienen kokoluokan citysähköauto. Uusin i3 eroaa siitä täysin, sillä kyseessä on tehokas perheauto. Uusi i3-mallisto on alusta lähtien suunniteltu vain sähköautoksi: se pohjautuu Neue Klasse -rakenteeseen, jonka päälle on rakennettu myös iX3-SUV-malli. Sen tuotanto on keskitetty Unkariin.

    Münchenin historiallinen päätehdas siirtyy i3:n myötä päästöttömään tulevaisuuteen, sillä polttomoottorimallien valmistus päättyy Münchenissä kokonaan ensi vuoden aikana. Lanseerausvaiheessa tuotantolinjalta valmistuu ainoastaan tehonelivetoisia i3 50 xDrive -malleja. Mallistoa laajennetaan nopealla aikataululla edullisempaan i3 40-versioon ja myöhemmin urheilullisempaan i3 M60 -malliversioon. Lippulaiva on luvassa vuonna 2027, jolloin BMW tuo markkinoille täyssähköisen M3-urheiluauton.

    Kova kysyntä aikaisti tilauksia

    BMW on saanut lentävän lähdön i3-mallille, sillä sen kysyntä on ylittänyt odotukset. Kuluttajien kiinnostus uutuuteen on näkynyt muun muassa siten, että valmistaja on aikaistanut tilauskirjojen avaamista Euroopan markkinoilla. Tilauksia on voinut tehdä kesäkuusta lähtien. Ensimmäisille ostajille tarjottiin hyvin varusteltua First Edition -erikoismallia.

    Vapaasti konfiguroitavien mallien myynti alkaa syyskuun lopussa. Ensimmäiset asiakastoimitukset käynnistyvät Euroopassa tänä syksynä First Edition -malleilla.

    Jos sähköistyminen ei ole vielä sinun juttusi, ei hätää: BMW tuo myyntiin uudesta kolmossarjasta myös polttomoottoriversiot.

    Tilattavissa myös Suomessa

    BMW i3 50 xDrive First Edition on jo nyt tilattavissa Suomessa 75 390 euron alkaen-hinnalla. Autosta on tarjolla kuusi ulkovärivaihtoehtoa. Uutuusmallin täyssähköinen toimintamatka on markkinoiden kärkikastia, peräti 892 kilometriä. Lisävarustelistalta löytyy muun muassa panoraamalasikatto.

    Tagit: kaupallinen yhteistyö  BMW Neue Klasse  sähköautot  BMW i3  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: