• Uusi video: Näin ostaminen automaattisessa kaupassa onnistuu käytännössä

    Automatisoidussa kaupassa ei ole ollut turvallisuusongelmia.

    Futuristi.fi kävi tutustumassa Tampereella sijaitsevaan täysin automatisoituun Sale-myymälään, joka sijaitsee osoitteessa Puutarhakatu 16.

    Kymmenisen kuukautta pilotoitu automatisoitu ruokakauppa on osoittautunut onnistuneeksi kokeiluksi.

    Blockstore Group on toimittanut kaupan koko teknologian. Se tarkoittaa, että kaikki asiakkaan sisääntulosta maksamiseen toimii yrityksen kehittämässä järjestelmässä.

    Kaupassa tuotteet ovat lukittujen kaappien sisällä eikä tuotteita saa sieltä, ellei ole rekisteröitynyt maksajaksi.

    – Ohikulkijat eivät pääse käpistelemään tuotteita, mikä on oleellinen asia turvallisuuden kannalta, Blockstore Groupin teknologiajohtaja Jussi Nummela kertoo videolla.

    Pirkanmaan Osuuskaupan Salen ketjujohtajan Meeri Pirisen mukaan automaatio tuo ratkaisun syrjäseuduille, joilla on vaikea löytää työvoimaa palvelutehtäviin.

    Kaupan sisällä on kattava kameravalvonta. Nummelan mukaan kaupan ulko-ovea voidaan pitää lukittuna niin, että sisälle ei pääse ilman jonkinlaista maksuvälinettä.

    – Tällainen toiminnallisuus on järjestelmässä optiona.

    Nummela kertoo, että pilotin aikana ei ole törmätty minkäänlaisiin häiriötilanteisiin. Pirinen huomauttaa, että häiriöitä vähentää muun muassa se, että alkoholituotteita ei ole myynnissä.

    – Vaikka henkilökuntaa ei ole paikalla, asiointi on turvallista.

    Maailmalla kassattomia kauppoja on pilotoita runsaasti. Kun automaatiota laajennetaan muihinkin toimintoihin, Suomi on eturintamassa

    – Siinä mielessä olemme uuden äärellä, Nummela sanoo.

    Kyseessä on ensimmäinen kauppa lajissaan S-Ryhmässä.

    Katso videolta, miten ostoprosessi kaupassa etenee.

    Hei! Luitko jo tämän?

    HMD tuo älypuhelimen kiinnostavaan hintaluokkaan: Tämä siitä tiedetään

    Tagit: Sale  automaatio  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: